Hellurei vaan everybody! Okei ihan ekana haluun pyytää anteeks etten oo kirjottanu mitään kuukauteen, vaikka oonkin ollut Suomessa, mutta meidän modeemi on kotona hajalla joten mä en pääse nettiin kun puhelimen 3G:n kautta ja se kattaa aivan yli surkeesti meillä kotona niin en oo edes yrittänyt millään hotspotilla säätää. Mutjoo, nyt oon iskän luona niin voin kirjottaa. Tosin unohdin mun päiväkirjan, mitä kirjotin Koreassa, äitin luo joten ää tulee nyt tosi muistipohjaisesti sitten :D
Viimeiset koulupäivät Koreassa oli kyllä ehkä haikeimpia ikinä. Aloitin itkemisen siinä sopivasti jo torstaina, ettei perjantaina sitten jäis kenellekkään epäselväks ettenkö ois ollut surullinen kun sieltä piti lähteä. Torstai oli muuten tosi normaali koulupäivä, paitsi että meillä oli taas joku kriisikeskustelu eri vuosiluokkien välillä, kun ne aina tappelee keskenään. No ei siinä mitään, mutta sitten mun äikän opettaja ilmoittaa varttia ennen et "sä meet muuten sitten tonne koko koulun eteen pitään puheen vuodestas". No sehän oli kiva kuulla näin lyhyella varoitusajalla. Kirjoitin sit paniikissa jonkun tosi lyhyen puheen mun puhelimeen ja kaverit vähä autto kans.
Yhdellä välitunnilla Soeun, Sojeong, Sanha ja Jooyeon, eli mun läheisimmät kaverit (-Yuna), vei mut tyhjään luokkaan ja antoi mulle niiden tekemän kuvakirjan, jossa oli kuvia niistä ja musta ja ne oli kirjoitellut sinne kaikkea. Tää tuli oikeesti ihan puun takaa, etten osannu kyllä yhtään odottaa.
En muista oliko keskiviikko vai torstai jolloin käytiin ottaas Dasomin kanssa tollaset kuvat kans ja sit käytiin syömässä bingsua ja muuten vaan juteltiin kaikkee. Sit Dasom oli ihana ja tuli sunnuntaina aamulla ennen ku me lähettiin lentokentälle 7 aikoihin tuomaan mulle kirjeen jonka se oli kirjoittanut T__T
Perjantainakin tunnit pidettiin ihan normaalisti, et melkein ainut joka ei ollu normaalia oli minä. Tosin perjantaiaamuna, kun olin menossa luokkaan päin mun kaveri In sanoi et mennään käymään jossain. Ei me oikeesti minnekkään menty vaan vain kuljettiin ympäri koulua. Siinä vaihees kyllä jo arvasin, että jotain on tekeillä. Inille sit soitettiin ja mentiin luokkaan, niin siellä oli taulu koristeltu hienoksi ja siihen oli kirjotettu "Heippa Nea" ja kaikkee muuta pientä. Mun luokkalaiset lauloi jotain laulua, jota en tunnistanu, ja sit sain korun niiltä lahjaksi ja jaettiin kakku 27 palaan niin et jokanen sai yhen :D Sit otettiin siinä jotain kuvia ja näytin tietenkin ihan räjähtäneeltä kun olin taas vaihteeksi itkenyt silmät päästäni ja kun toi mun Korean koulu look oli muutenkin niin hehkeä. Sitten meil oli vaan tunnit normaalisti ja selvisinkin koko päivän itkemättä. Yhdellä välitunnilla sain sellaisen iso vihon johon jokainen mun luokkalainen oli kirjoittanut mulle kirjeen ja siellä oli myös mm. Signen omman ja mun oman luokan opettajan kirjoittamat kirjeet, samoin kun muutaman muun opettajan. Tosin sitten kun tunnit oli loppunut ja kaikki tuli halaileen mua ja sanoon viimeiset heipat, ei kyl säästytty kyyneliltä yhtään.
Kuvamateriaali kahdelta viimeiseltä päivältä on aika järkyttävää joten tälläisiä kuvia en nyt viitti paljoo tänne laittaa. In ja Sojeong <3
Sain muutamia lahjoja mun kavereilta: chocopie-boksin, niskatyynyn lennolle (:D), kasan EXO-kuvia ja kupin jossa on mun koulun logo ja se vaihtaa sillee hienosti väriä kun sinne laittaa kylmää tai kuumaa vettä.
Perjantai-iltana käytiin omman ja appan kaa syömässä barbeque lihaa lähellä meidän kotia
Lauantaina tapasin Signen viimeisen kerran ja tavallaan kumpikaan ei ollut surullinen tai mitään, koska molemmat tiesi et ei nää oo mitkään hyvästit, koska oon luvannut mennä Ruotsiin kattoon sitä. Käytiin eka omman ja appan kaa syömäs ja sit kierreltiin ympäri kaupunkia ja päädyttiin viimeistä kertaa yhdessä kahvilaan, eikä edes menty Starbucksiin (enkä muuten käynyt Helsingin lentokentälläkään!)! Juteltiin kauan ja otettiin viimeiset kuvat yhdessä ja sit mun oli pakko mennä kotiin pakkaamaan loput tavarat ja nukkumaan, koska sunnuntaina sit jo lähdinki Suomeen. Kumpikaan meistä ei itkeny ku sanottiin viimeiset heipat, tai no kyl mä sit bussissa mut niin.
Laukut oli Incheonin lentokentällä punnitessa 24kg ja 30kg. Ton 24kg ne armahti mut toisesta jouduin maksaa vielä lisää. Mun matkatavara oli jo jotain 15kg ja toi reppuki 5kg + läppäri 3kg jota kannoin kädessä, että ei mulla ainakaan tavarasta puutetta ollut. Tosin sitten Helsingin lentokentällä ne punnitsi, että toi 24kg laukku ois ollu alle 23kg että ota nyt selvää sitten.... yhdestä maksoin kuitenkin taas kun vaihdoin Vaasan lennolle.
Sunnuntaina lähettiin omman ja appan kaa Icheonista matkaan noin klo 7 aikoihin aamulla ja mun lento oli 10:20, että menin heti sit lentokentällä vaan turvatarkastukseen, koska aikaa ei sinänsä ollut tuhlattavaksi enää siinä vaiheessa.
Pakollinen lentokuva
Olin lentokoneessa erittäin iloinen (y)
Lennot sujui tosi hyvin ilman mitään ongelmia. Oli vaan tosi outoo kuulla suomea jo lentokoneessa kun suomalaiset lentoemännät puhui suomea keskenään. Mulle ne puhui enkkua ja itseasiassa ihan hyvä ettei siinä vaihees tarvinnut vielä alkaa suomee sönkkäämään. Katoin lennon aikana kolme leffaa enkä saanut nukuttua yhtään vaikka takana oli vain 3h yöunet. Heti kun pääsin Helsinkiin avasin puhelimen ja koska iskä oli laittanut mun liittymän niin että se toimii heti, soitin äitille ja iskälle ja Anetelle. Lentokentällä mun piti hakee laukut, tehdä lähtöselvitys ja viedä laukut uudestaan bag droppiin, koska mun lentoja ei oltu yhdistetty. Oli ihan hirveetä kulkee niiden painavien käsimatkatavaroiden kanssa siellä lentokentällä. Onneks siellä ei tarvinnut odotella kun 2½h ja siitä sitten 50min lento Vaasaan, jossa mua oli vastassa molemmat perheet ja mumma ja paappa. Vaasan lentokentällä on sellanen lasiseinä vaan joka erottaa sen tilan mistä otetaan matkatavarat ja sit sen tilan jossa ihmiset odottaa, joten juoksin vaan heti sinne lasin eteen ku kaikki oli siinä odottamas mua.
Mä ja mun sisko oltiin tietämättä puettu samanlaiset kengät :D ja joo, se on 3v nuorempi ja mua vajaat 10cm pidempi...kuulen tästä paljon
Muuten mun elämä on Suomessa lähteny käyntiin tosi hyvin. Oon nähnyt kavereita tosi paljon ja ollut melkein koko ajan menossa. Vähän on kaikki vieläkin outoa kun periaatteessa mikään ei oo muuttunut, mut sä et vaan ite enää osaa tehdä asioita kunnolla :D Oon oikeesti esittäny äitille kysymyksiä jostakin ihan perusjutuista, koska mä en vaan enää muista kuinka asiat tehdään Suomessa. Ja nyt kun oon tullut Suomeen niin oon kyllä huomannut, että oon kasvanut ihmisenä tosi paljon ja herran jestas mä osaan puhua ihmisille! Ennen olin tosi hiljanen ja en hirveesti tykännyt puhua, mut nyt osaan jotenkin tämän small talkin paljon paremmin enkä vaan haluu kadota siitä paikalta samantien.
Kävin heti seuraavana tiistaina Sannan kaa Helsingissä tapaamassa mun host siskoa Hyeryeongia, jonka aivan välttämättä halusin nähdä ennen kun se lähti kotiin ja voin sanoo että oli sen arvoista. Niin ihana se tyttö oli ja haluan todellakin tavata sen vielä uudestaan toivottavasti sitten Koreassa :)
En toistaiseksi oo hirveesti kaivannut takaisin Koreaan, vaikka kavereita on ikävä joka päivä. Tosin silti Signeä on suurin ikävä. Signekin on kyllä jo Ruotsissa, että kommunikointi on helpompaa tän vain 1h aikaeron kanssa :) Ja viimeistään ens vuonna mä oon kyllä sinne menossa!
Korealaisten kaverien, eniten Sojeongin, kaa tekstaan kyllä melkein päivittäin kans Kakaotalkilla~
Uskon muuten, että tää blogi oli aikalailla nyt tässä :) Musta ei oo lifestyle bloggaajaksi, koska mun elämä on liian yksinkertaista ja oon laiska bloggaamaan, kuten varmaan ootte jo huomannut jo, joten jos jotain nyt oikeesti kiinnostaa, että mitä mulle kuuluu vielä täällä Suomenkin puolella niin linkkejä löytyy tosta oikealta sivupalkista~
